Palkintojen jakoperusteet

Hausjärven Urheilijat jakaa vuosittain kiertopalkintoja ja tunnustuksia ansioituneille harrastajille ja seuratoimijoille.

Kuvassa vuoden 2023 palkittuja

 

Elmerin kanuuna

  • saaja voi olla lapsi, nuori tai aikuinen, joka harrastaa tai toimii seurassa
  • saajaa valitessa huomioidaan Hausjärven Urheilijoiden toimintaan liittyvät asiat, mutta henkilö voidaan palkita myös muista ansioista, jos hän on aiemmin toiminut tai liikkunut HaU:ssa
  • kyseinen henkilö kannustaa muita ja näin omalla esimerkillään toimii joukkuehengen kohottajana
  • yrittää parhaansa ja on sitkeä yrityksessään
  • kyseinen henkilö on ylittänyt itsensä omalla tasollaan tai osoittanut muuten hyvää kehitystä omalla tasollaan
  • henkilö ei saa samana vuonna Vuoden urheilija -palkintoa tai ole saanut Elmerin kanuunaa lähivuosina

Vuoden urheilija -palkinnot

  • saaja voi olla lapsi, nuori, aikuinen tai joukkue, joka harrastaa ja kilpailee seurassa
  • palkinto jaetaan kahdessa ikäryhmässä, ikäraja sovitaan vuosittain
  • saajaa valitessa huomioidaan vain Hausjärven Urheilijoiden toimintaan liittyvät asiat
  • saaja on kilpaillut lisenssin vaativissa kilpailuissa edustaen Hausjärven Urheilijoita kuluvalla kaudella
  • kilpailumenestys lisenssikilpailuissa on saajaa valitessa ykkösprioriteetti, mutta tarvittaessa voidaan valita urheilija jonka tulokset ovat lisenssikilpailuissa olleet nousujohteiset
  • Hänellä on positiivinen asenne omaan tekemiseen
  • Hän on kannustava kanssaurheilija muille
  • Suositaan urheilijoita jotka eivät ole saaneet palkintoa lähivuosina tai Elmerin kanuunaa samana vuonna

Muut vuosittaiset tunnustukset

Vuoden seuratoimija

  • seuran jäsen, joka toimii omalla panoksellaan seuran hyväksi

Vuoden valmentaja/ohjaaja

  • seuran jäsen, joka toimii seuran ryhmissä valmentajana tai ohjaajana

Vuoden talkoolainen

  • seuran jäsen, jonka talkootyöpanos on pantu merkille vuoden aikana

 

 

Comments are closed.