Talvikauden 2026-2027 ryhmät
Tarjolla useita ryhmiä lapsille sisäkaudella. Käy kurkkaamassa mitä tarjolla.
ILMOITTAUTUMINEN ALKAA VASTA viikolla 37 loppupuolella, kun "kauppa" on valmis
Sisäkauden aikana on myös tulossa perheliikuntakertoja ja omia sisäkisoja lauantaisin. Niistä tulee seuran sivuille ja ryhmissä käyville perheille tietoa erikseen. Osa ryhmistä vielä suunnitellaan loppuun.
On tärkeää, että lapsella ja nuorella on liikuntaharrastus. Jokainen voi liikkua oman mielenkiinnon mukaan enemmän tai vähemmän viikossa. Seuramme tarkoitus on liikuttaa mahdollisimman montaa lasta monipuolisesti sekä innostaa löytämään oma juttunsa. Liikunnalla on fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin ja terveyteen vaikutusta. Ryhmässä jokainen saa liikkua turvallisesti ja omana itsenään.
Ole yhteydessä jos on kysyttävää tai toiveita/asioita ryhmiin liittyen.
Ole myös yhteydessä, jos haluat toimia ohjaajana ryhmissä.
Miia p. 040 8366503.
Pienten lasten liikuntaryhmät
Hikiä, Eskon koulun liikuntasali
Ke klo 17.00-17.50 2023-2022 (2021) syntyneet
Ke klo 18.05-19.00 2021-2019 syntyneet
Lapset jakautuu ryhmiin pääosin ikätason mukaan. Sisarukset tai matkan vuoksi tai muun syyn vuoksi voi ryhmä olla toinen. Sovitaan siitä erikseen huoltajan kanssa.
Alkaa ke 16.9.26.
Ilmoittautuminen ryhmiin alkaa viikolla 37
Järjestää Hausjärven kunnan liikuntatoimi
Näytä lisääNäytä vähemmän
Kysy lisää Miialta 040 8366503.
Ryhmän sisältö:
- ikätason mukaan ja lasta liikuttaen, monipuolisesti!
- eri liikuntaleikit ja sisäpelit
- eri liikuntavälineiden käyttöä
- ”sirkustelua” ja teline- ja permantovoimistelun juttuja
- temppuratoja
- juosten, loikkien, nauraen ja kiipeillen...
Nämä keskiviikon sisäryhmät ovat kunnan liikuntatoimen ryhmiä, joita ohjaamme edelleen tutulla, kokeneella, koulutetulla (osa) ja innokkaalla porukalla.
Lisätietoa kunnasta Jari Kovaselta tai Miia Palmulta p. 040 8366503 (vastuuohjaaja).
Tämän ryhmän maksu:
- Kunnan liikuntatoimi laskuttaa (20€)
- Lasku tulee kotiin kunnalta, seuran liikuntamaksu ei käy maksuksi.
- Halutessasi voit tukea seuraa liittymällä jäseneksi
Kouluikäisten liikuntaryhmät
PÄIVITYS KESKEN
Hikiä, Eskon koulun liikuntasali
2014-2019 syntyneet tytöt tai pojat (2013 syntyneitä otetaan mukaan myös).
To klo 16.00-17.00 pojat
To klo 17.15-18.30 tytöt
Alkaa TO 17.9.26
Näytä lisääNäytä vähemmän
Lapset liikkuvat useassa pienryhmässä pääasiassa omanikäisten kanssa. Teemme kaikkea monipuolisesti ikä- ja taitotason mukaan. Huomioimme myös sisällössä lapset yksilöllisesti ja heidän mielenkiinnon kohteet liikunnassa.
Sisältö:
Telinevoimistelu, permantotaidot ja -temput (renkaat, köydet, hyppytrampoliinit, ilmavolttirata), kehontaidot, liikkuvuus- ja ketteryysharjoittelut, juoksut, hypyt, heitot, lihaskuntoa, juoksuleikit/kisailut, joukkuepelit ja yleisurheilua jne...kaikkea monipuolisesti.
Poikien ryhmässä pelataan myös enemmän kaikkia joukkuepelejä (koris, futsal, käsipallo, ym.). Sählyryhmät on erikseen.
Ryhmät ovat suunniteltuja ja ohjaajat koulutettuja ja kokeneita. Ryhmästä vastaa aina aikuinen! Sisältö on monipuolinen, sopii vähän tai paljon liikkuvalle lapselle sekä toisen lajin rinnalle monipuolistavana. Ikä ja taitotaso huomioidaan! Hinnat on edulliset tarkoituksella. Haluamme, että moni lapsi saa harrastaa liikuntaa monipuolisesti. Silti ryhmämme on laadukkaita ja koulutettujen ohjaajien suunnittelemia ja toteuttamia.
Toivomme, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus harrastaa liikuntaa ja tuemme lasta löytämään liikunnan ilon ja kokemaan sen hyödyt. Mikäli lapsella on tarve maksuttomaan liikuntaryhmään seurassa, sekin on mahdollista. Ole yhteydessä asiasta Miiaan 040 8366503.
Huom! Iltapäiväkerhosta on 1-2 lk oppilaat tulleet tarvittaessa ryhmään, erikseen sovitusti.
lisätietoa p. 0408366503 /Miia
Tämän ryhmän maksu:
- Vuoden 2026 jäsenmaksu (15€ / jäsen tai 40€ / perhe)
Jos jäsenmaksu on maksettu kesäryhmien yhteydessä, sitä ei tarvitse maksaa nyt. Muutoin, valitse kaupasta ostoskoriin joko perhejäsenmaksu tai tarvittava määrä yksittäisiä jäsenmaksuja.
- Lasten sisäkauden kausimaksu 2026-2027 (30€)
Sisäkauden kausimaksulla lapsi voi käydä samalla maksulla Hikiän ryhmissä ti ja to ja lisäryhmässä. Kausi kestää syyskuusta 2026 huhtikuuhun 2027.
Tämän ryhmän maksu:
- Vuoden 2025 jäsenmaksu (15€ / jäsen tai 40€ / perhe)
Jos jäsenmaksu on maksettu kesäryhmien yhteydessä, sitä ei tarvitse maksaa nyt. Muutoin, valitse kaupasta ostoskoriin joko perhejäsenmaksu tai tarvittava määrä yksittäisiä jäsenmaksuja.
- Lasten sisäkauden kausimaksu 2025-2026 (30€)
Sisäkauden kausimaksulla lapsi voi käydä samalla maksulla sekä ti, to että la ryhmissä. Kausi kestää syyskuusta 2025 huhtikuuhun 2026.
Lasten liikunnan lisäryhmä
Hikiä, Eskon koulun liikuntasali
Harjoittelee pe, la tai su, TARKENTUU VIELÄ
Alkaa syyskuun alussa ulkona!(sateella salissa), kysy lisää Miia 040 8366503.
Ryhmää ohjaa Miia, Markku, Mari tai muu seuran ohjaaja.
Näytä lisääPiilota
Tarkoitettu 7-15v lapsille ja nuorille, jotka haluavat liikkua enemmän samalla hinnalla. Tässä ryhmässä monipuolista liikuntaa ja enemmän myös yleisurheilua. Lapset ja nuoret jaetaan omiin ryhmiin iän mukaan. Lapsen on hyvä käydä myös Ti tai/ja To ryhmissä mahdollisuuksien mukaan, ne tukee monipuolista liikkumista ja kehittymistä liikkujana.
Toivotaan, että lapsi ja nuori sitoutuu käymään tässä ryhmässä. Yleisurheilun lisenssiä suositellaan otettavaksi, mutta ei pakollinen. Leiri- ja kisakulut perheet maksaa itse, mikäli lapsi niihin osallistuu (ei pakollista). Lisätietoa: Miia p. 040 8366503.
Sisältö monipuolinen:
Liikkuvuus-, ketteryys- ja koordinaatiotaitoja sekä muut kehontaidot- ja huolto.
Juoksuharjoitteet, heittoharjoitteet, hyppyharjoitteet. Yleisurheilun osa-alueita ja muutakin liikuntaa.
Alku- ja loppuverryttelyt.
Tämän ryhmän maksu:
- Vuoden 2026 jäsenmaksu (15€ / jäsen tai 40€ / perhe)
Jos jäsenmaksu on maksettu kesäryhmien yhteydessä, sitä ei tarvitse maksaa nyt. Muutoin, valitse kaupasta ostoskoriin joko perhejäsenmaksu tai tarvittava määrä yksittäisiä jäsenmaksuja.
- Lasten sisäkauden kausimaksu 2026-2027 (30€)
Sisäkauden kausimaksulla lapsi voi käydä samalla maksulla sekä ti, to että la ryhmissä. Kausi kestää syyskuusta 2026 huhtikuuhun 2027.
Lasten sähly
Hikiä, Eskon koulun liikuntasali
Ti klo 16.00-17.00
2014-2019 syntyneille lapsille. 2-3 ryhmää iän ja tason mukaan.
Ohjaa: Markku ja muut apurit.
Alkaa ti 15.9.26
Näytä lisääPiilota
Ryhmän sisältö pääasiassa sählyä. Ei pelata sarjaa.
Mukaan oma maila, sisäpelikengät, juomapullo ja suojalasit.
Mukaan mahtuu!
Huom! Iltapäiväkerhosta on 1-2 lk oppilaat tulleet tarvittaessa ryhmään, erikseen sovitusti.
Tämän ryhmän maksu:
- Vuoden 2025 jäsenmaksu (15€ / jäsen tai 40€ / perhe)
Jos jäsenmaksu on maksettu kesäryhmien yhteydessä, sitä ei tarvitse maksaa nyt. Muutoin, valitse kaupasta ostoskoriin joko perhejäsenmaksu tai tarvittava määrä yksittäisiä jäsenmaksuja.
- Lasten sisäkauden kausimaksu 2025-2026 (30€)
Sisäkauden kausimaksulla lapsi voi käydä samalla maksulla sekä ti, to että la ryhmissä. Kausi kestää syyskuusta 2025 huhtikuuhun 2026.
Muksusähly
Tämä ryhmä on vielä suunnittelussa Ole yhteydessä Miiaan, jos ryhmä kiinnostaa.
Hikiä, Eskon koulun liikuntasali
Pienten lasten sähly 2020-2022 syntyneet lapset.
(pvä ja klo xx.xx-xx.xx)
aloitus: xx.xx.
Lisätietoa Miia p. 040 8366503
- Vuoden 2026 jäsenmaksu (15€ / jäsen tai 40€ / perhe)
Jos jäsenmaksu 2026 on maksettu kesäryhmien yhteydessä, sitä ei tarvitse maksaa nyt. Muutoin, valitse kaupasta ostoskoriin joko perhejäsenmaksu tai tarvittava määrä yksittäisiä jäsenmaksuja.
- Lasten sisäkauden lisämaksu 2026-2027 (15€)
[/expand]
Oitin treeniryhmä
Ma klo 16.00-17.30, Oitin monitoimihalli
kesken
Lisätietoa Miia p. 040 8366503
- Vuoden 2026 jäsenmaksu (15€ / jäsen tai 40€ / perhe)
Jos jäsenmaksu 2026 on maksettu kesäryhmien yhteydessä, sitä ei tarvitse maksaa nyt. Muutoin, valitse kaupasta ostoskoriin joko perhejäsenmaksu tai tarvittava määrä yksittäisiä jäsenmaksuja.
- Lasten sisäkauden maksu 2026-2027 (30€)
[/expand]