Lasten ja nuorten ryhmien tauko 3.12. alkaen

Tiedote 2.12.2020

Hausjärven Urheilijat keskeyttää myös lasten ja nuorten normaalin harrastustoiminnan 3.12.2020 alkaen toistaiseksi covid-19 pandemian pahenemisen vuoksi. Myös aikuisten harrastustoiminta on keskeytetty toistaiseksi.
Kunta sulkee kunnan hallinnoimat liikuntatilat (mm. koulujen salit ja kuntosalit) 3.12.-31.12.20 ajaksi. Muutoksista ilmoitetaan tarvittaessa.

Kanta-Hämeessä koronapandemia on nyt leviämisvaiheessa.
Lasten ja nuorten harrastustoiminnan soisi jatkuvan myös poikkeusoloissa mahdollisimman pitkään, mutta näissä poikkeusoloissa ei haluta ottaa pienintäkään terveysriskiä.

Seuraamme pandemiatilanteen kehittymistä päivittäin ja tulevia alueen infoja ja ohjeita (liittyen liikuntatoimintaan).
Kun pandemiatilanne alueella jälleen helpottaa, reagoimme myös toisin päin ja käynnistämme toiminnan nopeallakin aikataululla ja tilojen käytön mukaan. Täten tauon päättymisaikaa ei ole ihan tarkkaan tiedossa.

Korvaavaa etätoimintaa tulee tarjolle (ja vain tilanteen salliessa pienryhmäulkotoimintaa), siitä erikseen infoa ryhmiin!

Seuraamme myös lähialueen liikuntaseurojen linjauksia lasten ja nuorten liikunnan korvaavaan toimintaan liittyen.

Terkuin, Miia Palmu
Hausjärven Urheilijat
Lasten ja nuorten liikuntatoiminta.

Bookmark the permalink.

Comments are closed.